Maiju

Rakastin käsillä tekemistä jo lapsena, ompelin vaatteita itselleni jo yläasteella kun äitini ei osannut aina toteuttaa visioitani- eikä kaikkea löytynyt kaupasta valmiina. Käsityöstä innostuneena lähdin lukion jälkeen opiskelemaan Jurvan Käsi-ja Taideteollisuusoppilaitokseen vaatetusalaa. Vaatetuspuolen lisäksi minua alkoi kiinnostaa myös metallintyöstö. Valmistuin vaatetus- ja metallialan artesaaniksi 2005. Se oli muutenkin merkityksellinen vuosi, sillä menin naimisiin mieheni kanssa, joka oli myös henkeen ja vereen käsityöläinen – perinteitä kunnioittava metalliseppä.

Paljon on ehtinyt tapahtua Jurvan opintojen jälkeen. Olen seurannut läheltä mieheni kehitystä käsityöläisestä korumuotoilijaksi, korumuotoilijasta- kuvataiteilijaksi ja kuvataiteilijasta yliopiston tuotantotalouden tiedekunnan tutkijaksi. Näin mieheni kautta ”esiripun takana tapahtuvaa” todellista käsityöläisen arkea, joka ei ollut yhtään niin ruusuista, kun olimme kuvitelleet. Vaikka osaamista löytyy ja mies on kouluttautunut hyvin pitkälle, se ei vaan tahdo riittää itsensä elättämiseen. Ihmiset eivät aina enää osaa tai halua erottaa käsityötä massatuotannosta – ainakaan kun puhutaan työn arvosta/ rahasta.

Nähtyäni kaiken tämän päätin uudelleen kouluttautua ”oikeaan” ammattiin. Ollessani yksivuotiaan esikoistyttäreni äiti valmistuin 2011 tradenomiksi. En silloin vielä tiennyt, että tulen saamaan esikoiseni lisäksi vielä kaksi ihanaa tyttöä. Tänä päivänä olen kiitollinen kolmen lapsen äitinä niistä yli seitsemästä opettavaisesta vuodesta, jotka olen heidän kanssaan saanut kotona viettää.

Mieheni urakehityksen kautta olen saanut kosketuksen raadolliseen ja armottoman bisnesmaailman. Kiire ja ”kilpailujuoksu” tavoittamattomilta tuntuvien tulosten- ja jatkuvan kehityksen saavuttamiseksi ovat herättäneet minut taas arvostaman käsityötä tässä ruuhkaisessa ja yltäkylläisessä maailmassa. Käsityön tekemisessä on vaan jotain maagista. Se rentouttaa ja avaa ikään kuin ikkunan oman sisäiseen maailmaan. Koen, että käsillä luovan työn tekeminen on parasta omaa-aikaa, se on henkireikä ja vielä kaiken lisäksi hauskaa.

Kotiäitivuosina yhdeksi tärkeimmistä harrastuksistani nousi lasteni kantaminen kantoliinassa, mikä antoi vapaat kädet moniin arjen askareisiin sallien minun samalla pitää rakkaitani lähellä. Käytännön hyötyjen lisäksi liinailu on tuonut elämääni kauneutta upeiden kankaiden kautta, materiaalitietämystä, jännitystä ja ennen kaikkea korvaamattoman äitien yhteisön.

Kun tulee se päivä, jolloin lapset kasvavat ja on aika uusille seikkailuille, voivat rakkaat liinat tuoda lohtua haikeaan luopumiseen ja iloa uusin muodoin. Laadukkaat ja upeat kantoliinat suorastaan vaativat tulla käytetyiksi monin erilaisin tavoin, huiveina, laukkuina, vaatteina, koruina, sisutuksessa, ja vaikka leluina. Tarvitaan vain hieman aikaa, intohimoa ja uskallusta toteuttaa näitä ideoita käytäntöön. Tulette näkemään blogissani niitä varmasti!