Tärkeää tietoa kehyskukkarot ja -laukut verkkokurssista!

Tiedäthän sen tunteen, kun ommellessa ajattelet tietäväsi miten jokin tietty kohta on järkevintä tehdä, mutta kohta huomaat purkavasi saumaa ratkoja sauhuten?

Joskus taas innolla ommeltu tuote vaikuttaa valmistusvaiheessa todella kivalta ja onnistuneelta, mutta huomaatkin lopulta, että laukku ei aukea kunnolla tai mekko pussittaa pahasti selästä.

Minulle on käynyt nämäkin kaikki mokat ja paljon muita, vaikka vaatetusalan artesaanina olettaisi ompelun sujuvan kuin tanssi. Koulun oppeja enemmän ovat kuitenkin opettaneet kaikki ne tuhannet tunnit, joita olen käyttänyt uusien ideoiden kokeiluun ja omien työtapojen löytymiseen.

Kehyskukkaroita ja -laukkuja olen ommellut moninkerroin yli tarpeen ja lahjaksi monenlaisista materiaaleista. Kantapään ja useiden kokeilujen kautta olenkin oppinut millaiset mallit ja mittasuhteet tomivat parheiten ja millaisilla nikseillä valmiista tuotteesta tulee siisti ja lähempääkin tarkastelun kestävä!

Nyt haluankin jakaa oman osaamiseni ja kokemukseni kukkaroiden/laukkujen ompelusta!

Haluan, että sinulla on mahdollisuus oppia valmistamaan kauniita ja laadukkaita kukkaroita tai laukkuja ilman turhauttavia kokeiluja ja epävarmuutta lopputuloksesta!

Kun perusasiat ovat opittavissa yhdestä paikasta -helposti omaksuttavasta paketoidusta kokonaisuudesta- voi keskittyä olennaiseen ilman aikaa vievää ja puuduttavaa tiedon etsimistä! Myös oman luovuuden käyttämiseen ja persoonallisen tyylin löytymiseen jää näin enemmän aikaa!

Kantoliinakankaasta avaimenperä

Nämä avaimenperät on valmistettu kantoliinakankaista (Chateau coco)

Moni ehkä miettii, että millainen se verkkokurssi sitten oikein on ja voiko verkon välityksellä oppia samoin kuin perinteisillä opetustavoilla. Kerron tässä muutaman syyn, miksi se on jopa parempi vaihtoehto, kuin esimerkiksi fyysinen kurssi:

*Yksi ehkä kaikkein parhaista verkkokurissin eduista on vapaus valita mihin aikaan sitä käy ja miten kauan kerrallaan. Esim. pienten lasten äidin aika voi olla vähissä, mutta koska kurssi ei ole mihinkään aikaan sidottu voi sitä käydä vaikka lasten päiväunien aikaan tai illalla oman jakasamisen ja fiiliksen mukaisesti.

*Loistavaa on myös se, että oppimateriaaleihin voi palata yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikkea ei tarvitse sisäistää kerralla ja muistella jälkeenpäin, että miten se nyt menikään, vaan epäselväksi jääneisiin asioihin voi palata niin monta kertaa kuin on tarpeellista.

*Kurssia voi myös käydä missä vaan, kännykällä tai tietokoneella, kunhan sinulla on nettiyhteys. Ompelu on toki usein sidottu tiettyyn paikkaan (sinne missä ompelukone on), mutta esim. ohjevideoita voi katsella etukäteen vaikka linkassa istuessa tai lapsia nukuttaessa.

*Koska kurssilla selitetään ja näytetään videoiden avulla yksitysikohtaiseti jokainen ompeluvaihe, ei mikään jää aloittelijaltakaan hämärän peittoon. Mutta myös kokeneempikin ompelija saa kurssista paljon hyötyä ja uusia ideoita.

Laukkukurssi tulee olemaan mielenkiintoinen ja avartava matka ompelun tekniikoihin ja luovuuden maailmaan! Suurin tavoitteeni on kurrsin avulla saada Sinut innostumaan laukkujen valmistuksesta entstä enemmän ja ylipäätään ompleusta yhtä palavasti kuin itse sitä rakastan!

Parhaimmillaan kurssi antaa Sinulle valmiudet toteutaa persoonallisia ja laadukkaita laukkuja ja synnyttää uusia ideoita, joiden toteutukseen on vain mielikuvitus rajana.

Ennakkoilmottaudu nyt mukaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: vinkkiparatiisi@gmail.com ja laita otsikoksi ”ompelu”.

 

Tässä vielä kertauksena kurssin sisältöä:

Ompelu:Kehyskukkaroiden/laukkujen valmistus

  • Tarvittavien työvälineiden käyttö
  • Vinkkejä joustamattoman kankaan ompeluun
  • Materiaalien valintaperusteet/vinkit (kankaat, kehykset, tukikankaat ym.)
  • Materiaalien hankinta Suomesta ja ulkomailta (kehykset, kankaat, klipsit, hihnat, liimat ym.)
  • Kehyskukkaroiden ja laukkujen valmiskaavat (useita eri mallisiin ja kokoisiin kehyksiin sopivia)
    • Kulmikas malli (monta kokoa/mallia)
    • Pyöreä malli (monta kokoa/mallia)
    • Malli, jossa erillinen pohja kulmasaumoilla, pyöreä ja kulmikas (monta kokoa/mallia)
    • Malli, jossa erillinen pohja kankaasta (monta kokoa/mallia)
    • Malleja, joissa erilaisia leikkaussaumoja (mahdollistaa erilaisten kuosien/materiaalien yhdistämisen kauniisti/tyylikkäästi)
  • Vinkkejä oman laukkumallin suunnitteluun ja kaavoitukseen
  • Kehyskukkaron/laukun yksityiskohtaiset ompeluohjeet
  • Videoesimerkkejä: Tarvittavat ompeleet/tekniikat laukun tekemiseen
  • Videoesimerkkejä: Tukikankaiden käyttö ja tarve
  • Videoesimerkkejä: Laukkukankaiden ja vuorikankaiden ompelu ja yhdistäminen
  • Videoesimerkkejä: Ommeltavien kehysten kiinnittäminen
  • Videoesimerkkejä: Liimattavien kehysten kiinnittäminen
  • Videoesimerkkejä: Kankaisen olkahihnan ompelu
  • Videoesimerkkejä: Erilaisia tapoja olkahihnan kiinnittämiseen
  • Videoesimerkkejä: Nyörin/ valmiin hihnan käyttäminen olkahihnana
  • Videoesimerkkejä: Nahkaisen hihnan ompelu ja kiinnittäminen
  • Videoesimerkkejä: Ketjun käyttäminen olkahihnana
  • Live webinaareja
  • Suljettu Facebook ryhmä kurssilaisille, jossa vertaistukea ja vastauksia mahdollisiin kysymyksiin

Bonuksena:

  • Neulepuikkojen ja virkkuukoukkujen säilytyspussin ompelu
  • Vinkkejä nahan ompeluun ja käyttämiseen laukuissa
  • Vinkkejä edullisista -tai jopa ilmaisista helppokäyttöisistä digityökaluista (valokuvien editointi, logojen suunnittelu ja toteutus, videotuotanto ja editointi, verkkosivujen rakentaminen ja päivittäminen)
  • Vinkkejä edullisista -tai jopa ilmaisista video, musiikki -ja kuvapankeista

Kurssin intensiivijakso tulee olemaan ennakkoarvion mukaisesti kolme kuukautta, n. 2 moduulia viikossa (joita jokainen voi käydä läpi omassa tahdissaan), jonka jälkeen kaikki sisältö (ohjeet, vinkit, kaavat, videot, webinaaritallenteet yms.) on vielä vapaasti käytettävissä vuoden verran.

Riippuen kurssin laajuudesta ja kävijämäärästä, kurssin hinnaksi tulee toteutuessaan ennakkoarvion mukaisesti noin 55 – 125 euroa.

Ennakkoilmottaudu mukaan kurssille lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: vinkkiparatiisi@gmail.com ja laita otsikoksi ”ompelu”.

 

Pikkulaukku nahasta ja kantoliinakankaasta

Tässä laukussa on materiaaleina käytetty kierrätysnahkaa ja kantoliinakangasta (Pavo filigree).


2 thoughts on “Tärkeää tietoa kehyskukkarot ja -laukut verkkokurssista!

  1. Hei! Kehyskukkaron jotenkin hallitsen nykyään sellaisessa “perusmuodossa” ja vain tuolla ommeltavalla kehyksellä. Muutaman epäonnistuneen liimauksen jälkeen olen luovuttanut. Ymmärränkö oikein , että myös muunlaisia laukkuja, kuin kehyksillä ,oppisi valmistamaan ?Köyhänä eläkeläisenä olisin valmis siinä tapauksessa maksamaan n. 55-65e kurssista

    1. Hei Virpi, kiitos kommentistasi. ☺️ Verkkokurssi keskittyisi pääasiassa kehyskukkaroihin ja -laukkuihin. Muutamia muunlaisiakin malleja saattaisi tulla kurssille bonuksena. Olethan huomannut täällä blogissa olevat laukkuohjeet? ☺️

Kirjoita tähän mielipiteitä, kysymyksiä, toiveita, omia kokemuksia, ideoita, ajatuksia...

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.