TÄRKEÄÄ ASIAA KORUKURSSISTA!

Jos saadaan tarvittava porukka verkkokurssin toteutukseen kasaan, on kurssille aikovien hyvä tietää muutama asia minusta (Ivary Vimm) ja opetustavoistani.

Vaikket olisi ikinä tehnyt mitään käsilläsi, niin lupaan, että kurssini jälkeen pystyt valmistamaan ammattitasoisen korun ammattilais- ottein.  Myöskin sellainen huomio, että älä takerru liikaan koru sanaan, sillä näillä menetelmillä ja työkaluilla, joita tulen opettamaan, pystyy korjaamaan, tuunaamaan ja valmistamaan paljon muutakin, kuin koruja (aina kattokruunuista nukkekotikalusteisiin yms. yms. yms.)

Olen suorasanainen maalaisjärkinen moniosaaja ja en pahemmin kaunistele asioita. Turha kaunistelu, korupuheet ja aiheeton selkään taputtelu eivät palvele ketään tilanteessa, jossa halutaan oppia uutta huippunopeasti!

En tule kurssillani käsittelemään puuduttavia teorioita! Kaikki teoreettinen, mitä tarvitsette käytännön tekemisessä, tulee teille huomaamattomasti sivutuotteena tekemisen yhteydessä.

Koululaitoksissa tutkintoon johtava opetus on pitkäkestoista, sille siellä pyritään saamaan aikaa myös yleissivistävä vaikutus ja asennemuutos. Yleissivistys yms. on myös tärkeää, etenkin nuorille, jotka eivät välttämättä vielä tiedä,  mitä ja mihin he haluavat, mutta karkeasti ottaen nykyinen opetusmalli on hieman taakse jäänyttä.

Kymmeniä kertoja nopeampi ja huomattavasti tehokkaampi on kerätä ”kirsikat kakusta” ja niitä ”kirsikoita”/ oikoteitä tulen nimen omaan kurssilaisille tarjoamaan. Eli en käytä teidän kallisarvoista aikaa yhteiskunnan muottiin ohjaavaan aivopesuun, vaan oletan, että jokaisella, joka kurssilleni hakeutuu, on motivaatio ja asenne kunnossa.

Kurssi etene step by step- aina helpommasta haastavampaan. Vaikka verkkokurssi tulee olemaan täyttä asiaa, pidän rytmityksen kautta huolen, ettei kenellekään tule ähkyä. Ymmärrän, että on erilaisia ihmisiä, aika resursseja ja elämäntilanteita, joten huomioin tämän kurssimateriaalin kokoamisessa.

Käytän paljon helposti omaksuttava videomateriaalia runsain esimerkein, joitten pohjalta on helppoa tehdä perässä/ oppia. Eli pidän kurssia kootessa huolen siitä, että jokainen selviää kurssista pääasiassa täysin itsenäisesti, joka mahdollistaa sen, että kurssia voi käydä täysin itsellesi sopivan rytmin mukaisesti- ajasta ja paikasta riippumatta. Autan kuitenkin mahdollisissa ongelmatilanteissa ja vastaan kysymyksiin yksityisviesteissä, viikkowebinaareissa, verkkokurssialustan keskustelupalstalla ja suljetussa Facebook ryhmässä.

Mainittakoon vielä se, että vaikket suunnitelisikaan mitään ”uraa” korualalla, niin hyötyä se tarjoaa joka tapauksessa. Sen lisäksi, että kurssimatsku on skaalautuvaa, se tarjoaa ymmärrystä, jonka avulla osaat mm. suhteuttaa hinnat työmäärään, asioitaessa esim. koruliikkeessä, tai kultasepällä yms. Myöskin kun ymmärtää, että miten, avautuu uusi maailma, joka mahdollista ajatuslennon – mitä kaikkea voi ja pystykään.

 

Jos olet valmis yhteiselle matkalle, joka avaa ammattilaistekniikoitten yms. salaisen maailman, ennakkoilmottaudu mukaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: vinkkiparatiisi@gmail.com ja laita otsikoksi ”koru”.


Koru:

• Tärkeimmät työkalut korujen ja pienesineitten työstöön (vastauksia mm. mitä, miksi, mihin, kuinka, mistä yms.)
• Työkalujen ja materiaalien hankinta Suomesta ja erittäin edullisesti ulkomailta
• Käteviä korusuunnittelun tekniikoita, joilla jokainen pystyy suunnittelemaan ammattitasoisia koruja yms.
• Erityyppisten materiaalien työstö (tekniikoita ja työvälineitä mm. metallin, kiven, lasin, puun ja muovin työstöön)
• Poraus (tekniikat ja työvälineet)
• Hiomistekniikat ja tarvikkeet
• Videoesimerkkejä: kuviosahaus lehtishalla
• Videoesimerkkejä: vasaran käyttö
• Videoesimerkkejä: viilat ja viilaus
• Videoesimerkkejä: niittikiinnitykset
• Videoesimerkkejä: juottaminen
• Videoesimerkkejä: sormuksen valmistus
• Videoesimerkkejä: riipuksen valmistus
• Videoesimerkkejä: korviksien valmistus
• Videoesimerkkejä: metallilenkkien valmistus
• Videoesimerkkejä: ketjun valmistus
• Videoesimerkkejä: helminauhan sidonta
• Vinkkejä koru jalokivien tunnistukseen
• Vinkkejä koru -ja jalokivien hankintaan
• Kivenistutus
• Kiven työstö ja kiillotus
• Videoesimerkkejä: korujen puhdistus ja kiillotus
• Live webinaareja
• Suljettu Facebook ryhmä kurssilaisille, jossa vertaistukea ja vastauksia mahdollisiin kysymyksiin

Bonuksena:

• Vinkkejä edullisista -tai jopa ilmaisista helppokäyttöisistä digityökaluista (valokuvien editointi, logojen suunnittelu ja toteutus, videotuotanto ja editointi, verkkosivujen rakentaminen ja päivittäminen)
• Vinkkejä edullisista -tai jopa ilmaisista video, musiikki -ja kuvapankeista
• Ammattia harkitseville vinkkejä alihankkijoista (mm. valimot, 3D-työstö, markkinointimateriaalin teettämiseen yms.)
• Pakkauksien hankinta

Ennakkoilmottaudu mukaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: vinkkiparatiisi@gmail.com ja laita otsikoksi ”koru”.

 Kurssin intensiivijakso tulee olemaan ennakkoarvion mukaisesti kolme kuukautta, n. 2 moduulia viikossa (joita jokainen voi käydä läpi omassa tahdissaan), jonka jälkeen kaikki sisältö (ohjeet, vinkit, kaavat, videot, webinaaritallenteet yms.) on vielä vapaasti käytettävissä vuoden verran.

Riippuen kurssin laajuudesta ja kävijämäärästä, kurssin hinnaksi tulee toteutuessaan ennakkoarvion mukaisesti noin 55 – 125 euroa.

Materiaaleista ja työkaluista sen verran, että jo parillakympillä pääsee alkuun ja n. satasella jo melko pitkälle!

Tervetuloa mukaan!

Ystävällisin terveisin

Ivary Vimm


One thought on “TÄRKEÄÄ ASIAA KORUKURSSISTA!

Kirjoita tähän mielipiteitä, kysymyksiä, toiveita, omia kokemuksia, ideoita, ajatuksia...

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.