Näin saat hankalatkin materiaalit ja hukkapalat hyötykäyttöön -Esimerkki myös alikeompelutekniikasta

”Tästä tulisi ihana laukku, mutta valitettavasti kangas on liian ohutta!”

”Oi tästä tulisi upea tunika, mutta ei onnistu tällaisesta joustamattomasta kankaasta.”

 ”Voi ei, tätä kangasta on liian vähän, eikä sitä tietenkään saa enää mistään lisää!”

Olet ehkä joskus ompelutöitä suunnitellessa kohdannut tilanteen, että jokin materiaali ei olekaan sopiva siihen tarkoitukseen, mitä olit ajatellut. Materiaali vaan vetää puoleensa ja sen yhteydessä syntynyt idea ja suunnitelma voi olla lähes ”pakko saada” tasoa. Järki kuitenkin jarruttaa toteuttamasta sitä, sillä tiedät että lopputulos ei välttämättä ole hyvä kyseisestä materiaalista tehtynä.

Harmillista on myös todeta, että kaunis kangas ei riitä siihen mitä siitä on suunnitellut. Onkin sääli jättää kangas käyttämättä tai tehdä siitä jotain ”melkein kivaa”, kun täydellinen toteutus olisi ollut ainut tyydyttävä ratkaisu.

Luova yhdistely, jolla saat materiaalien parhaat puolet esiin

Itse olen ratkaissut monet materiaaleista johtuvat ongelmatilanteet (esim. liian ohut kangas tai materiaalia ei ole riittävästi) yhdistämällä kangasta muiden materiaalien kanssa. Rakastan kantoliinakankaita sekä laukkujen suunnittelua ja ompelua. Kuitenkaan laukut valmistettuna kokonaan liinakankaasta ei aina materiaaliominaisuuksista johtuen toimi. (Edellisessä blogissani “Mihin tarvitaan 100 kantoliinaa?” kerroin, miten ensimmäinen kantoliinastani tekemä laukku jäi käyttämättä, koska siihen tuli hurjasti lankalenkkejä.)

Laukkuun vaaditaan jämäkkä ja tukeva kangas, jotta se kestäisi käytössä. Jos kuitenkin haluaa käyttää herkempää materiaalia, voi sen yhdistää esim. nahan tai canvas kankaan kanssa, jolloin saadaan lopputuloksesta hyvä. Myös pikkulaukkuihin, kukkaroihin tai lompakoihin on hyvä yhdistää toista materiaalia, jollei haluttu kangas sovellu tai riitä siihen yksin.

Kauniista kankaasta voi myös korostaa jotain tiettyä yksityiskohtaa esim. alikeompelutekniikalla (siitä lisää alempana).  Yhdistäminen onkin hyvä tehokeino, jolla kaunis kangas saa ansaitsemansa huomion huomattavasti paremmin, kuin sama kangas yksistään. Jos kangasta on jossain tuotteessa/asusteessa isona pintana, yksityiskohdat usein hukkuu, kun taas pienenä osana muun kankaan kannssa ne korostuvat.

Hyödynnä myös tilkut ja hukkapalat 

Vaatteiden ompelusta jää usein pieniä tilkkuja. Jos kangas on erityisen rakas tai ihana, on sääli jättää pienet jämäpalat käyttämättä. Voitkin antaa pienemmillekin kangaspaloille uuden elämän yhdistämällä niitä muihin materiaaleihin pieninä yksityiskohtina.

Sisustustuotteisiin kannattaa myös usein yhdistellä eri kankaita etenkin, jos ihana kangas yksistään ei riittäisi. Esimerkiksi koristetyynyn toisen puolen voi tehdä tukevasta sisustuskankaasta ja vain päälliosan rakkaasta (laatu) kankaasta.

Vaikka kantoliinat ovat vaihtaneet jo omistajaa, niistä on jäänyt itselleni tilkkuja ja paloja, joita voin hyödyntää monenlaisiin projekteihin. Ne tuovat mieleen myös arvokkaita kantohetkiä lasteni kanssa.

Kaikkea ei kuitenkaan kannatta yhdistää

Vaatteissa kannattaa kankaiden olla lähtökohtaisesti saman tyyppisiä. Esimerkiksi joustavan trikoon ja joustamattoman kankaan yhdistäminen samaan vaatteeseen ei ole välttämättä paras idea. Saumakohdat on vaikea saada siistiksi ja vaate voi olla epäkäytännöllinen sekä kummallisen muotoinen, jos se ei jousta joka kohdasta samalla tavalla. Jos kuitenkin tietää hallitsevansa erityyppisten materiaalien yhdistämisen, kannattaa ehdottomasti kokeilla hullumpiakin ideoita. Niistä voi poikia jotain uutta ja mielenkiintoista.

Joustamatonta kangasta voi kuitenkin yhdistää onnistuneesti esimerkiksi tyköistuvaan (vartalon muotoja myötäilevään) joustavasta neuloksesta ommeltuun tunikaan yksityiskohdin. Sitä voi esimerkiksi rypyttää helmaan röyhelöksi, tehdä siitä kaulukset, taskut, hihankäänteet tai esim. yläosan kaarrokkeen. Joustamattomasta kankaasta voi tietenkin tehdä tyköistuvan tunikan kokonaankin, mutta silloin siihen tarvitaan vetoketju, napit tai jokin muu kiinnitys sekä muotolaskoksia.

Asusteissa, käyttöesineissä, sisustuksessa ym. voi kankaiden ja materiaalien yhdistely olla vapaampaa. Jos yhdistää paksua ja jämäkkää kangasta ohuen kanssa, kannattaa ohueen kankaaseen laittaa ehdottomasti tukeva tukikangas, jolloin materiaalivahvuus tasoittuu.

Saumakohdat voivat olla haastavia yhdistelyssä, joten kannattaa tehdä kokeilu ennen varsinaisen työn aloittamista. Myös ompelukoneasetuksia voi joutua muuttamaan ja mm. erikoisneula saattaa olla tarpeen (esim. nahkaneula).

Kierrättämällä uutta ja mielenkiintoista

Kankaiden yhdistelyssä voi  hyödyntää erityisesti kierrätettyjä kankaita. Materiaaleja voi löytää omasta takaa, esim. kahden vaatteen yhdistäminen yhdeksi voi olla hvyä tapa saada jotain uutta. Samalla itselle rakas vaate voi saada uuden elämän, kun kuluneet osat voi jättää pois. Vanhat kauniit pöytäliinat, verhot yms. voi kierrättää vaikka laukkuun tai pussukkaan ja jollei ne sellaisenaan käy projektiin, voi ne yhdistää toisen kankaan kanssa.

Kirpputorit on loistava paikka löytää materiaalia monenlaisiin projekteihin. Se on samalla ekologista ja edullista.

Itse olen tehnyt useita laukkuja yhdistämällä vanhan kirpputorilta ostetun (hirveän mallisen) nahkatakin ja kantoliinakangasta. Nahan (tai muun tukevan materiaalin) ansiosta laukusta tulee kestävä ja napakka, mutta laukussa on jujuna myös toinen kangas, joka tekee siitä erityisen.

Nahkatakkien lisäksi nahkaa voi kierrättää mm. laukuista, pitkävartisista saappaista, hameista ja housista.  Kaikkia näitä voi löytää kirpputoreilta yleensä varsin edulliseen hintaan. Myös metalliosat (renkaat, lukot, vetoketjut yms.) kannattaa ottaa tulevia projekteja ajatelleen kierrätettävistä materiaaleista talteen (esim. vanhoissa laukuissa yms.  voi olla mielenkiintoisia elementtejä, joita enää ei tuoteta/ joita ei saa enää kaupasta).

Tämä laukku syntyi kirpputorilta ostetusta lasten nahkatakista (3 euroa) ja käsinkudotun kantoliinan (Rosbacka) palasta.

Alikeompelulla yksilöllisiä yksityiskohtia

Materiaaleja voi yhdistellä perussaumoilla, saumurilla ja ompelukoneella (täysin erityyppisten kankaiden yhdistäminen ei ole aina helppoa, mutta kuitenkin mahdollista). Harsiminen (eli käsin ompelu) ennen ompelua on hyvä idea, jos toinen kangas joustaa ja toinen ei. Muita tapoja yhdistää kankaita on mm. aplikointi ja alikeompelu.

Artesaaniopintojeni aikana ihastuin alikeompelutekniikkaan ja käytin sitä nahkatakkien yms. nahkatöiden ompeluun. Olen tehnyt myös pikkulaukkuja ja rannelaukkuja yhdistämällä kierrätysnahkaa ja kantoliinakangasta. Siten on mahdollista saada näyttäviä muotoja ja korostaa kangasta yksilöllisellä tavalla. Tekniikka sopii erityisen hyvin nahalle, sillä sen reunoja ei tarvitse huolitella.

 

Alikeompelutekniikalla valmistamani rannelaukut. Vasemmanpuolisessa nahka on kirpputorilta ostetusta nahkatakista ja kangas Minakon Naomi in crystals -kantoliinasta. Oikeanpuolisessa käytin käsityökaupasta ostamiani pieniä nahkapaloja ja kangas on Cristan käsistä -käsinkudottua liinakangasta.

Alikeompeluun tarvitaan hiukan enemmän ompelutaitoa, mutta tekniikkaa ja erilaisia muotoja voi hyvin harjoitella ennen itse tuotteen ompelua pienille tilkuille. Kierrätysnahka on usein pehmeää ja ohuehkoa, jolloin tavallinen ompelukone pystyy siihen hyvin. Yleisompeluneula voi riittää, mutta paksummalle nahalle on nahkaneula parempi.

Itse olen toteuttanut alikeompelun (nahan ja kantoliinan yhdistelmästä) seuraavasti:

  • Ensin hankitaan kaava tai suunnitellaan ja kaavoitetaan itse kukkaron/laukun yms. muoto valmiiksi. Näissä ohjeissa olen tehnyt kokeilutilkun. Ensikertalaisten suosittelen aloittamaan tämäntyyppisestä yksinkertaisesta kokeilusta.
  • Tarvittavat välineet: nahkaa, kangasta, tukikangasta, kaavapaperia, sakset, mittanauha, kynä, teippiä (esim. maalarinteippiä tai kaksipuoleista teippiä), silitysrauta ja ompelukone.
  • Suunnitellaan kuvio ja piiretään se kaavapaperille huomioiden kankaan kuviot/pinta ja laukun/kuvion koko.

  

  • Leikataan sopivankokoinen pala kuviokankangasta (jokapuolelta vähintään 1,5cm isompi kuin kuvion koko) ja silitetään siihen samankokoinen tukikangas nurjalle puolelle.

 

  • Asetetaan kuviokangas alimmaiseksi, nahka kuviokankaan päälle ja kaavapaperi päällimmäiseksi (kuvio ja kaikki kankaat pitää kohdistaa haluttuun kohtaan tarkasti). Osat voi kiinnittää toisiinsa esim. maalarinteipillä, kaksipuoleisella teipillä tai klipseillä (tässä esimerkissä käytin kaksipuoleista teippiä). Nuppineuloja ei voi käyttää nahan kanssa, sillä nahkaan jää reikiä neulasta.

 

  • Ommellaan kaavapaperin päältä suoralla ompeleella (piston pituus n.2,5) kuvioviivaa pitkin. Tämä vaatii erityistä tarkkuutta, sillä nahkaa ei voi purkaa (ompeluneulasta jää nahkaan reikiä). Lopuksi revitään kaavapaperi pois.

 

  • Kuvioiden kohdalta leikataan nahka terävillä saksilla pois ihan ompeleen läheltä (n.1-2mm). Ole tarkkana, ettet leikkaa reikää alla olevaan kankaaseen.

  

Valmis kokeilutilkku.

Jotta voitaisiin oppia uutta ja päästäsiin syvemmälle materiaalien ja tekniikoiden monimuotoisessa maailmassa, kerro myös oma tarinasi/kokemuksesi materiaalien yhdistelystä tai alikeompelusta. Kirjoita kokemuksistasi joko tämän blogin kommentteihin tai Facebookin Kätevästi kaikkea kaunista -keskusteluryhmään.

Itse tykkään valtavasti ommella laukkuja ja yhdistää niissä kantoliinakangasta ja nahkaa. Alla yksi esimerkki ompelemastani laukusta, johon etuosa on tehty kantoliinakankaasta (Lawilde ribbon Daintree) ja muut osat kierrätetystä nahasta. Näin ollen laukusta tuli kulutusta kestävämpi ja yksilöllisen näköinen.

Liity blogin seuraajaksi ja tilaa ilmoitukset blogipostauksista sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat vinkit ja ohjeet aina ensimmäisten joukossa! Liity myös Facebook -sivuni seuraajaksi, jossa paljon muutakin mielenkiintoista!

Suosittelen liittymään myös Kätevästi kaikkea kaunista -Facebookin suljettuun keskusteluryhmääni, jossa on mahdollisuus hyödyntää yhteisön voimaa ongelmatilanteissa ja jakaa onnistumisia sekä vinkkejä myös muille aiheesta kiinnostuneille.

Blogi syntyi vahvassa yhteistyössä mieheni Ivary Vimmin kanssa. Meillä on yhteensä yli 15 vuotta käsityön, muotoilun ja taidealan koulutusta sekä kymmeniä vuosia käytännön kokemusta.

Itse olen vaatetus- sekä metallialan artesaani (korut ja taonta). Mieheni on perinteinen metalliseppä, metallialan artesaani (taonta ja koneistus), muotoilija (kivi- ja korumuotoilu), kuvataiteilija (Master of Culture and Arts, erikoistunut korutaiteeseen kulttuuriyrittäjyyden YAMK koulutusohjelmassa,), tällä hetkellä tutkija ja tohtorikoulutettava (LUT School of Enginering Sciensce, aiheena innovaatiojohtaminen). Lisäksi hänellä on käynyt 3D-mallinuksen ja työstön korutaiteen erikoiskoulutuksen sekä kehittänyt digikoruja yliopiston Fast Coins -tutkimushankkeessa.

Otan mielelläni vastaan myös teidän ehdotuksia (teemoja, kysymyksiä, vinkkejä yms.) tuleviin blogikirjoituksiin.


Kirjoita tähän mielipiteitä, kysymyksiä, toiveita, omia kokemuksia, ideoita, ajatuksia...

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.